bingo
Ei kommentteja

Bingo

Bingo on suosittu tuuripeli ja kaikille suomalaisille tuttu viihdemuoto. Moni on ehkä itse käynyt joskus pelaamassa bingoa jossakin paikallisessa bingohallissa esimerkiksi lapsuudessa, jolloin ihmiset kävivät bingossa useammin. Nykyään perinteiset bingohallit tuntuvat kuitenkin olevan vanhemman väestön huvia, vaikka toki sellaisille nuorempiakin eksyy. Bingon luonne on silti muuttunut internetin myötä ja pelaaminen on tämänkin pelin osalta siirtynyt pitkälle nettiin. Nettibingo on kasinosivustojen suosittu pelimuoto, sillä pelit ovat nopeita ja helppoja ja ne tuovat mukavaa vaihtelua perinteisiin kasinopeleihin kuten kolikkopelit ja tyypilliset pöytäpelit.

 

Bingon historiaa

bingoBingon historia vie meidät ajassa taaksepäin aina 1500-luvulle asti ja Italiaan. Tarkalleen ottaen puhutaan niistä ajoista, jolloin maa yhdistyi eli 1530. Silloin Italia perusti ensimmäistä kertaa valtion loton. Sieltä peli levisi myös Ranskaan lähes pari sataa vuotta myöhemmin ja myöhemmin Saksan kautta myös Amerikan mantereelle. Ranskassa peli sai positiivisen vastaanoton ja ihmiset ottivat sen omakseen hyvin nopeasti. Kirkko ei asiasta kuitenkaan innostunut ja se pyrki kaikin keinoin kieltämään pelaamisen. Kun peli saapui Yhdysvaltoihin 1920-luvulla, se muistutti jo pitkälle sitä bingoa, jonka me nykyään tunnemme. Tosin sitä pelattiin pavuilla ja englanninkielisestä bean-sanasta juotaa myös pelin nykyinen nimi eli bingo. Pelin markkinoinnista Yhdysvalloissa vastasi muuan liikemies, joka aloitti ensin New Yorkissa ja lähti levittämään peliä sitten muihin osavaltioihin.

Vaikka peli oli jo levinnyt pitkälle Eurooppaan, Suomen bingo saavutti vasta 1960-luvulla. Meillä bingon sanansaattajana toimi muuan Ebba Forsberg, joka toisen meille Ruotsista vuonna 1968. Suomessa bingolla ryhdyttiin keräämään varoja Ylivieskan uimahalli- ja nuorisosäätiölle ja siitä peli levisi myös muualle Suomeen. Pelin suosio itse asiassa kasvoi hyvinkin nopeasti ympäri maata.

 

Bingo nykyään

Bingoa pelataan yhä ympäri Suomea, mutta sen suosio on hiipunut kuitenkin vuosikymmenten myötä. Sen sijan nettikasinoiden myötä perinteisen bingon rinnalle on tullut nettibingo, joka on luonut pelille uusia mahdollisuuksia. Nettibingon pelaaminen on suosittua Euroopassa ja etenkin Pohjoismaissa, Suomi mukaan lukien. Samalla bingo katsotaan osaksi monipelejä ja pelaajilla on mahdollisuus järjestää omia bingoturnauksia ja muita tapahtumia.

 

Näin pelataan bingoa

Bingo on onnenpeli, joka siis perustuu täysin tuuriin. Se on hyvin yksinkertainen peli, jota pelataan numeroilla. Bingosta on olemassa erilaisia versioita, mutta yleensä numerot vaihtelevat joko 1:stä 75:een tai sitten 1 ja 90 välillä. Jokaiselle pelaajalle annetaan numerokortti ja tavoitteena on saada muodostettua kortille määrätty kuvio. Bingokortissa näkyy ruudukko (normaalisti 5 rivin ja 5 sarakkeen kokoinen) ja numeroilla yritetään saada aikaisiksi kuvio joko vaaka- tai pystysuoraan tai viistoon eli kulmasta kulmaan. Riippuen siitä, missä pelaat, numerot saattavat olla valmiina kortilla tai sitten voit itse valita ne. Tärkeään on huutaa ”bingo” heti kun bingokortti on täyttynyt eli yksi rivi täyttyy, vaikkakaan kaikkialla sitä ei enää vaadita. Aina kun yksi pelaaja saa bingon, peli päättyy ja uusi peli alkaa uusilla korteilla.

 

Bingokortti

Jos tarkastellaan vielä vähän syvemmin bingokortteja, saadaan selville, että niitä on maailmassa monia erilaisia. Suomessa käytössä ovat yleensä amerikkalaiset bingokortit. Sillä tarkoitetaan, että ruudukossa on viisi riviä ja viisi saraketta (5×5) ja numerot vaihtelevat 1 ja 75 välillä. Kortissa on myös yleensä kirjaimet B-I-N-G-O ja jokaisella kirjaimella on omat numerosarjansa. Netistä saatat löytää myös brittiläisiä bingokortteja, jonka ruudut jakautuvat 3×9 ja numeroita on 90 asti.

 

Näin nettibingo toimii

Internet ja nettikasinoiden synty on sysännyt monen pelin uuteen nousuun ja bingo on yksi niistä. Samalla pelin luonne on hieman muuttunut ja peli on saanut uudenlaisia käyttäjiä. Netissä bingoa pelaavat ovat esimerkiksi huomattavasti nuorempia kuin perinteisissä bingohalleissa käyvät pelaajat.

Bingoa ei ole vaikea löytää netistä, sillä kaikki parhaat netticasinot tarjoavat peliä. Siitä ei välttämättä ole niin kovin montaa versiota peruskasinossa, mutta yleensä vähintään yksi bingopeli sieltä löytyy. Ja toki on olemassa myös sellaisia nettikasinoita, jotka ovat suorastaan erikoistuneet bingoon. Tällaisissa pääset valitsemaan useiden eri pelien väliltä.

Nettikasinoon pitää aina aluksi avata tili ennen kuin siellä voi pelata oikealla rahalla. Tilin rekisteröiminen on todella helppoa ja nopeaa, sillä sitä varten sinun tulee vain syöttää henkilötietosi kuten, nimi, sähköposti ja syntymäaika. Rekisteröinti tapahtuu yleensä hetkessä ja sitten oletkin jo valmis tallettamaan. Talletuksen tekeminen nettikasinossa on todella helppoa ja siihen löytyy yleensä monia vaihtoehtoja, vaikka maksutavat saattavatkin vaihdella kasinoittain. Yleensä lähes kaikissa kasinoissa voi nykyään maksaa ainakin pankki- ja luottokorteilla, nettilompakoilla (Skrill ja Neteller) sekä verkkopankin kautta (Trustly/Euteller). Tosin monissa pelisivustoissa on myös paljon muita hyviä ja turvallisia vaihtoehtoja rahansiirtoon.

Kaiken lisäksi nykyään joissakin kasinoissa ei enää edes tarvitse rekisteröityä, sillä verkkopankkitunnukset ajavat saman asian. Tällaiset nettikasinot ilman rekisteröitymistä ovat todella helppoja käyttää ja niissä pääset suoraan tallettamaan verkkopankin kautta ja samoin saat rahasi nopeasti ulos samaa tietä.

Jos et oikein tiedä, mihin menisit bingoa pelaamaan netissä, täältä löydät kätevästi parhaat Suomi casinot ja voit tehdä valintasi sitä kautta.

Kun tili on auki ja saldossasi näkyy rahaa, seuraavaksi sinun tulee valita pelit. Jos olet valinnut nettikasinon, jossa on kokonainen bingohalli, voit vertailla bingokortteja ja niiden hintoja sekä pelien aikatauluja. Voit valita pelin klikkaamalla sitä ja sitten sinun tulee päättää, miten monta bingokorttia haluat seuraavaksi alkavaan peliin. Päätöksen tehtyäsi voit lunastaa kortit yhdellä klikkauksella ja sitten sinun tulee vain odottaa seuraavaa peliä.

 

Bingo ja satunnaislukugeneraattorit

Bingopelin alkaessa järjestelmä valitsee pallot satunnaisesti. Mikäli valitussa palossa on sama numero kuin omassa bingokortissasi, järjestelmä merkkaa kortin automaattisesti. Palloja arvotaan tietty määrä ja sen jälkeen peli päättyy. Mikäli voitat, voitot maksetaan pelitilillesi. Jos et voita, voit halutessasi pelata uudelleen ja valita uudet bingokortit.

Bingossa käytetään satunnaislukugeneraattoria satunnaisten numeroiden luomiseen ja tässä tapauksessa ne esiintyvät pallojen muodossa. Sama järjestelmä on käytössä myös kaikissa muissa nettikasinoiden peleissä kolikkopelit ja kortti- sekä pöytäpelit mukaan lukien. Satunnaislukugeneraattori on nettikasinoissa pelin sisään integroitu matemaattinen algoritmi, jonka tarkoituksena on luoda satunnainen lopputulos. Tämä on tärkeää bingon kaltaisissa onneen perustuvissa arpapeleissä. Tämä varmistaa sen, että jokainen pelitapahtuma on riippumaton edellisistä. Toisaalta bingon tapauksessa satunnaislukugeneraattori varmistaa myös sen, että pelissä ei voi esiintyä kahta identtistä numeroa.

 

Bingo mobiilissa

Mobiilikasinot ovat mullistaneet pelialaa melkoisesti, oli kyse rahapeleistä tai ei. Useimmat suomalaiset odottavat nettikasinon automaattisesti toimivan tietokoneen lisäksi myös kännykässä ja tabletissa. Bingoa voi nykyään lähes kaikissa pelisivustoissa pelata mobiilissa ja tämä tarjoaa pelaajille aivan uutta joustavuutta ja liikkumavaraa. Bingo onkin todella mainio peli ajan tappamiseen, sillä pelit ovat lyhyitä ja nopeita sekä riippumattomia toisistaan. Yleensä nettikasinoakaan ei tarvitse ladata laitteelle, vaan peli toimii suoraan selaimen kautta.

 

Bingo voitot

Mielenkiintoista on se, että Suomen lain puitteissa bingosta ei voi voittaa rahaa. Nyt siis puhutaan perinteisistä bingohalleista, ei nettibingosta. Niinpä bingosta on kautta aikojen voitettu tavarapalkintoja kuten elintarvikkeita, kodin vempaimia tai erilaisia lahjakortteja. Kenties sinunkin mummosi on kantanut bingosta kotiin joulukinkun tai kahvipaketteja. Nettibingossa tilanne on kuitenkin aivan toinen ja siksi bingo netissä houkuttelee enemmän. Sieltä voi voittaa rahaa ja huomattavasti arvokkaampia palkintoja kuin perinteisessä bingossa. Nettibingoa pelataan siis sekä sen viihdearvon ansiosta että siksi, että sillä voi myös ansaita rahaa.

 

Bingo bonukset

Netticasinoiden suurin vetonaula ovat casino bonukset. Tämä tarkoittaa sitä, että pelaajille on tarjolla ilmaista bonusrahaa, joka todellisuudessa harvoin on yhtä ”ilmaista” kuin miltä se kuulostaa. Joka tapauksessa suurin osa casinoista tarjoaa asiakkailleen ilmaista pelirahaa ja näin voidaan toimia myös bingon osalta. Puhutaan bingo bonuksista.

Netticasinoiden tyypillisin bonusmuoto on talletusbonus. Toisin sanottuna kun pelaaja tekee talletuksen, hän saa tallettamansa rahan lisäksi ylimääräistä bonusrahaa, jolloin tilin saldo nousee korkeammaksi. Myös bingobonus voi olla talletusbonus ja itse asiassa useimmissa tapauksissa bingo bonus vaatii talletuksen. Toki saatat löytää bonuksia ilman talletusta, mutta niitä ei kasva joka oksalla ja joudut todennäköisesti tekemään hieman töitä sellaisen löytääksesi. Tällainen bonus ei siis vaadi talletusta, mutta toisaalta tällaiseenkin bonukseen liittyy aina monia rajoittavia ehtoja, joista kannattaa ottaa aina selvää heti alussa.

Jotkut nettikasinot tarjoavat myös ilmaisia bingokortteja. Näitäkään ei ole ihan joka casinossa tarjolla, mutta niitä voi siis löytää ja niitä käytetään jossakin määrin. Tosin tällaisiin ilmaisiin kortteihin on myös yleensä asetettu bonusehtoja, joihin kannattaa tutustua ennen bonuksen vastaanottamista.

 

Bingon tulevaisuus

Bingolla on pitkä historia, mutta silti se on peli, joka jatkaa kehittymistä. Monella saattaa olla mielikuva, että bingo on kuolemassa sukupuuttoon, sillä viime aikoina monet bingohallit ovat sulkeneet oviaan. Todellisuudessa pelin muoto vain on muuttunut sen siirryttyä nettiin. Todellisuudessa peli on sitä kautta löytänyt aivan uuden ryhmän pelaajia.

Bingo sopii loistavasti netticasinoiden pelirepertuaariin, sillä siellä kaivataan tällaisia lyhyitä ja helppoja minipelejä. Niitä pelaavat esimerkiksi pokerimiehet ja -naiset, jotka odottelevat seuraavaa turnausta ja haluavat tappaa aikaa viihdyttävällä tavalla.

 

Jaa

0 kommenttia

    Lisää vastaus

    Your email address will not be published. Required fields are marked